Avainsana: Tuomo Rämö

Keppiä ja menestystä

Keppiä ja menestystä

Teatteri

Arvio: Jonni – Savitaipaleen paras keihäänheittäjä ja pahin huijari

Käsikirjoitus ja ohjaus: Tuomo Rämö (vierailija); lavastus ja videot: Mika Haaranen (vierailija); pukusuunnittelu: Päivi Pöyhölä (vierailija); valosuunnittelu: Mika Haaranen, Timo Hämäläinen; äänisuunnittelu: Olli-Pekka Pyysing; kampaukset ja maskeeraus: Sari Rautio; rooleissa: Turo Marttila, Marja-Liisa Ketola, Jarno Kolehmainen, Stella Laine, Sami Lanki, Seppo Merviä, Aija Pahkala, Eero Rannio

Kantaesitys Lappeenrannan kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 8.11.

 

Kun ensimmäistä kertaa kuulin, että Lappeenrannan kaupunginteatteriin on tulossa näytelmä jostain Jonnista, se ei synnyttänyt kovin suuria mielihaluja näytelmää kohtaan. Ei pitäisi ladata näytelmille mitään ennakko-odotuksia ennen sen näkemistä, varsinkaan kun en edes tiennyt Jonnista ihmisenä etukäteen juuri mitään. Ei ole epäilystäkään, etteikö näytelmää olisi valittu pääosin katsojaluvut mielessä, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun esitys on näin hyvä.

Näytelmä alkaa visuaalisesti näyttävästi kiviseltä Savitaipaleen pellolta, jolla Jonni Myyrä on muun työn ohessa viskellyt keihästä. Jonnin urheiluinnostusta katsellaan pikkukylässä aluksi vähän kieroon ja varsinkin Jonnin isä pitää urheilua hulluutena, mutta kun maailmanennätyksiä alkaa rikkoutua, myös arvostus nousee. Jonnista leivotaan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja hän päättää laittaa pystyyn sahan ja alkaa myydä keihäitä. Bisnekset eivät oikein ota tuulta alleen ja kunnan kassan kavallettuaan sankari saa konnan maineen. Turo Marttilan esittämä Jonni on rauhanomainen ja lämminhenkinen hahmo, joka on hyvä puhumaan itsensä pois ongelmista.

Näytelmässä on Marttilan lisäksi virallisen tiedon mukaan seitsemän muuta näyttelijää, jotka esittävät lukuisia erilaisia sivurooleja. Näyttelijät hyppyyttävät lavalle sievän sikermän absurdeja hahmoja, joista isolla osalla varmasti on ainakin esikuva todellisuudesta. Niiden lisäksi mukana on tietysti myös älyttömiä yhden repliikin kertakäyttöhahmoja, ja erityisesti olen pannut merkille nauravani poikkeuksetta kaikille Jarno Kolehmaisen hahmoille. Murteella näytteleminen on aina vaikeaa ja usein se kuulostaa vähän teennäiseltä, mutta Jonnissa murteeseen tottui pikaisesti ja se kuulosti aidolta ja asialliselta. Ainakin lauantaina ennakkotiedoista poiketen myös Samuli Punkka oli mukana ensemblessä ja lehdistökuvien perusteella hän teki ainakin osan Sami Langin rooleista. Syytä en tiedä, enkä aprikoi.

Kuva: Ari Nakari
Kuvassa Sami Lanki, Jarno Kolehmainen ja Stella Laine. Kuva: Ari Nakari

Nostan silinteriäni Olli-Pekka Pyysingin äänisuunnittelulle. Puheen alla rullaa miellyttävä äänimatto, jolla näytelmän on hyvä juosta, eikä vauhti hyydy pidempienkään puheosuuksien (tosin niitä ei juuri ole) aikana. Tämä on mahtavaa. Kohtaukset ovat lyhyitä ja siirtymät tapahtuvat täysin ongelmitta, mikä osaltaan pitää kärjet terävinä ja lentoradan ehjänä.

Mika Haarasen lavastus on yhdistelmä suurta ja pelkistettyä. Se koostuu suurelta osin valtavista vanerikuutioista ja katosta laskeutuvista valkoisista suorakaiteista. Videoheijastukset tuntuvat enimmäkseen luontevilta ja ovat paikoin myös oikein näyttäviä. Valonheittimillä toteutetut olympiarenkaat näyttävät todella tyylikkäiltä. Keihäs on saatu näytelmässä lentämän usein eri keinoin. Lopun suuri roudaus söi vähän huomiota loppusanoilta.

Olen tyytyväinen siihen, ettei näytelmästä tehty täysiveristä kohelluskomediaa, vaikka se onkin valmistettu pikkujouluaikaan. Näytelmässä on komedian vastapainoksi vakavampiakin kohtia, mutta niille ei ole annettu liikaa painoa. Lappeenrannan kaupunginteatterin Jonni on toistaiseksi uuden talon paras näytelmä.

Mainokset