Avainsana: Sari Kaasinen

Päähenkilönä tuhansien tarinoiden Kehruuhuone

Päähenkilönä tuhansien tarinoiden Kehruuhuone

Teatteri

Arvio: Kehruuhuone 200

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Kesseli; musiikki: Sari Kaasinen; koreografia: Netta Salonsaari; puvustus: Sari Kavala ja työryhmä; tarpeisto: Mirja Iivonen ja työryhmä; rooleissa mm.: Iiro Iivonen, Oscar El Husseini, Sari Kaasinen, Saimi Kaisanlahti, Sonja Koskela, Saara Östman, Petteri Ukkola, Susanna Kauppi, Jonna Jääskeläinen, Marika Kesseli, Pekka Östman

Kantaesitys Lappeenrannan Kehruuhuoneella 4.11.2016

 

Minunhan ei pitänyt kirjoittaa Kehruuhuone 200 -esityksestä mitään.  Kävin katsomassa lähes valmiin esityksen keskiviikkona kaksi päivää ennen ensi-iltaa, ja on selvää, ettei harjoitusta pidä julkisesti arvostella. Ajattelin myös tuntevani monet tekijöistä sen verran hyvin, että minun olisi parempi jäävätä itseni mielipiteiden kirjoittelusta. Ehkä pelkäsin pettyväni lopputulokseen, eikä arviointi siksi olisi ollut esiintyjiä kohtaan reilua. Perjantai-illan jalo aatteeni oli mennä kaupunginteatterin Jonnin ensi-iltaan, mutta homma sai käänteen, kun muutamaa tuntia aiemmin selvisi näytöksen olevan peruttu. Koska muutakaan ei sitten illalle ollut, päätin uhmata talvea ja körötellä bussilla kokeilemaan, josko Kehruuhuoneen ensi-iltaan liikenisi vielä lippu. Liikeni.

Lappeenrannan Kehruuhuoneen 200-vuotisen historian läpikäyvän musiikkinäytelmän ensimmäinen puoliaika pitää tiukasti näpeissään, eikä päästä katsojaa helpolla. Tunti kuluu melkoisen tiiviisti ja keskiössä ovat naisvankilan ihmiskohtalot. Tarina kerrotaan naisten näkökulmasta, ja vankilassa suurimmilta lieroilta vaikuttavatkin vartijamiehet. Ajan hengen mukaisesti vankien rangaistukseen kuuluivat kymmentuntiset työpäivät, joihin sisältyi esimerkiksi kehräystä, karstausta ja kudontaa. Monilla vangeilla oli myös lapset mukanaan. Esityksen lapsinäyttelijät joko näyttelevät hämmästyttävän sujuvasti tai sitten vain ovat ja antavat mennä. Myös ohjaaja Marika Kesselillä on näyttämörooli ensimmäisellä puoliskolla.

Musiikki värittää esitystä isolla kynällä ja sille on pakko lähettää iso peukalo. Paikka naisen on voimakas teos ja Aitarassa stemmojen täydellinen harmonia tärisyttää koko kehoa. Niin korkea oli taivas sopii loistavasti alkupuoliskon päättäjäksi ja ennakoimaan parempaa aikaa, vaikka se toikin mieleeni omat aikani alakoululaisten suuressa Metku-kuorossa. Bändin kokoonpano vaihtelee kappaleiden mukaan, ja erityisesti jousisoittimia ja kanteletta kuullaan paljon. Noin puolet lauluista on Sari Kaasisen tekemiä.

Väliajan jälkeen siirrytään ongelmitta hyväntuulisempaan nykyaikaan. Iiro Iivosen, Susanna Kaupin ja Oscar El Husseinin esittämistä urheilutalon puuhamiehistä on tehty koominen kolmikko, joka on varma, että kaupunki tarvitsee oman urheilutalon ja sen paikka on Kehruuhuoneella. Heidän ihailtava keskinäinen elehtimisensä ja ääntelynsä synnyttää monet vapautuneet naurut. Välillä lava pölähtää täyteen eri-ikäisiä näyttelijöitä, joille koreografi Netta Salonsaari on luonut niin paljon tehtävää, että kaiken seuraamiseen tarvittaisiin useampi silmäpari. Sari Kaasinen esittää itseään ja lopuksi myös ihan omalla nimellään.

Lavastus syntyy äärimmäisen yksinkertaisista elementeistä, kuten puukuvioidusta taustakankaasta, rukeista ja penkeistä. Muuta ei tarvita, sillä oikeastaanhan kaikki tapahtuu koko ajan aidolla tapahtumapaikalla, Kehruuhuoneella. Siihen ei tarvita aikaansopimattomia videoprojisointeja tai ylimääräisiä efektejä. Kehruuhuone 200 on esimerkki siitä, että yhden näytelmän on mahdollista olla samanaikaisesti paitsi kovin viihdyttävä, sivistävä ja kansantajuinen myös ajattelemista vaativa ja koskettava.