Kategoria: Esittelyt

Jaetun ilon aikakausi

Jaetun ilon aikakausi

Maanantai-iltana ilmassa leijailee pientä jännitystä, ja kun esirippu avautuu, takaa paljastuu kreivi Drosselmeyerin kartanon suloinen joulujuhla. Näyttämökuva on pursuileva, eläväinen ja lempeä. Ylitsevuotavan suureksi venytetty elekieli ei näytä millään tavalla häiritsevältä, koska tekemisen tiheys ei anna muita vaihtoehtoja kuin uskoa miljööseen. Kyseessä on Lappeenrannan kaupunginteatterin ja tanssiopiston yhteistuotanto Pähkinänsärkijä – Klaaran ja Nikolaksen tarina, jota esitetään ensimmäisiä kertoja koeyleisön edessä.

Lappeenrannan kaupunginteatteri on hypännyt isosti yhteistyöprojektien kelkkaan. Tavoitteena on saada uudet yleisöt näkemään teatterin metsä puilta ja osoittaa, että oikeastaan ei ole edes mitään kynnystä, jota potentiaaliseen teatterikävijän tarvitsisi ylittää. Ne myös monipuolistavat teatterin normaalia ohjelmistopalettia, joka Lappeenrannassa on tänä syksynä keskittynyt paljolti viihdyttämään. Pähkinänsärkijä on kokoillan balettikokonaisuutena jotain sellaista, mitä ei Helsingin lisäksi juuri muualta Suomessa saa.

Yhteistyöt hyödyttävät parhaimmillaan kaikkia osapuolia. Kun teatterinjohtaja Timo Sokura aloitti tehtävässään 2015, hän lupaili yhteistyötä kulttuurin harrastajien kanssa, ja viime keväänä jaetun ilon aikakausi hyräytettiin käyntiin Lyseon lukion kanssa Nahkatakkisen tytön voimalla. Näytökset suurella näyttämöllä olivat käytännössä loppuunmyytyjä ja teatterin kannalta asiassa vielä erityisen positiivista oli se, että katsomoon kantautui paljon myös nuoria ihmisiä, joista monet vierailivat ensimmäistä kertaa teatterissa. En usko teatteria hirveästi haitanneen senkään, että musikaalimittapuulla Nahkis irtosi hihityttävän pienillä riskeillä puhumattakaan sen mainekolhuja silottelevista vaikutuksista.

Nahkatakkinen tyttö Juhannustanssit.jpg
Nahkatakkinen tyttö toukokuussa 2017 pyöri lähes täysille katsomoille. Kuva: Ari Nakari

Nahkatakkinen tyttö, jonka tekemisessä minullakin oli kunnia olla mukana, synnytti pienimuotoisen pikku ilmiön, ja lisänäytöksiä perättiin suunnasta jos toisesta. Musikaalille uskallettiin alun perinkin asettaa vain kahdeksan näytöstä, ja loppukeväälle ylimääräisten näytösten järjestäminen ei enää onnistunut. Totta puhuakseni kukaan tuskin oletti aivan nähdyn kaltaista väestöpaljoutta katsomossa (en ainakaan minä), joskin kaikki edellytykset sille olivat alusta pitäen tarjolla: tuttua musiikkia, tuttuja esiintyjiä ja totuttua edullisemmat pääsyliput.

Pähkinänsärkijää on onneksi siunattu yhteensä 15 näytöksellä ja väljällä näytöskaudella. Vaikka isosti tekeminen on kivaa, yhteistyön toisen osapuolen näkökulmasta teatteri tilana on tuskin itsetarkoitus, joskin tekniikan, näyttämön ja ammattitaidon saralla se onkin ylivertainen kumppani. Luulenpa ja tiedänpä, että Nahkatakkisen tai Pähkinänsärkijän kaltaisia projekteja ei olisi lähdetty tekemään ilman teatterin mahdollisuuksia.

Tanssiopistoyhteistyö on ollut vireillä jo pitkään, mutta kun se lopulta virallisesti julkistettiin, olin kovin tyytyväinen, sillä varsinkin nuorten kanssa yhteen pelaaminen on mielestäni arvostettavaa. Toivoin ja toivon edelleen sille menestystä ja onnea, sillä kokemus on varmasti ikimuistoinen. Sen lisäksi täydet katsomot ovat kaikille mukavia juttuja. Teatterisalissa kaikuukin loksahtelu, kun Mika Haarasen minimibudjetilla luoma pastelliunelmalavastus saa katsojien leuat valahtamaan ihastuksesta polviin. Balettikatsojana olen kovin kokematon, mutta kuulemma syytä ei ole huolestua siitä, että juonessa ei tahdo pysyä mukana. Keskityn siis lähinnä ihastelemaan visuaalista vyörytystä.

IMG_0019

Lappeenrannan kaupunginteatterin kaikki omat näyttelijät ovat keväällä kiinni suuren näyttämön Hiirenloukussa ja Lokissa, eikä pienelle näyttämölle jää resursseja. Sen täyttävät melko riskittömästi hiljattain syntynyt Lappeenrannan tanssiteatteri sekä myöhemmin humoristisempi teatteri Kesy. Teatteri näkee niissä plussana lähinnä monipuolistamisen ja yleisöryhmien tavoittamisen, sillä sopivan esiintymistilan löytäminen tuskin on kummallekaan ylitsepääsemättömän este. Sen lisäksi teatteri haluaa antaa tuoreelle ammattimaiselle tanssiteatterille mahdollisuuden näkyä ja loistaa.

Sen paremmin Kesyn kuin tanssiteatterinkaan projekteissa näyttämöllä ei nähdä teatterin omaa kansaa, vaan kyse on jonkinlaista vierailunkaltaisesta projektista lähes oman tuotannon oikeuksilla. Käytännössä se merkitsee sitä, että esitystä voidaan harjoitella myös oikealla näyttämöllä ja jossain määrin hyödyntää teatterin teknisen henkilöstön osaamista ja viestintäkanavia. Tulevaisuudessa ovi on avoinna ainakin taidekoulu Estradin, musiikkiopiston ja kuvataidekoulun suuntaan.

Tekijöilleen produktio on aina ainutlaatuinen kokemus. Kun esitystä työstetään pitkään, ryhmä hitsautuu yhteen, mikä paitsi näkyy lavalla myös antaa tekijöilleen paljon enemmän. Itselleni esiintyminen ja sen harjoittelu olivat tietysti palkitsevaa puuhaa, mutta ilo ei päättynyt siihen, kun estradi ja narikka tyhjenivät.

Pähkinänsärkijä2.jpg
Pähkinänsärkijä – Klaaran ja Nikolaksen tarina. Kuva: Ari Nakari

Saman matkan kulkeneet ihmiset eivät hävinneet mihinkään, ja syvien ystävyyssuhteiden syntymisen lisäksi reaktio tuotti konkreettisesti myös lauluyhtyettä, kansantanssahtelua ja uusia kirjoitusprojekteja. Työelämätermein kyse on verkostoitumisesta, itsensä kehittämisestä ja projektinhallinnasta sekä tiimityöskentelystä, henkilöbrändäyksestä ja ajankäytön suunnittelusta.

Vaikka monenmoista mainetta on harrastajien avuilla niitetty, ne eivät missään nimessä ole korvaamassa ammattimaista teatterintekemistä. Riihimäellä kaupunginjohtaja säikäytti teatteri-ihmiset väläyttämällä ammattiteatterin lakkauttamista ja ylijäävällä rahanipulla nuorisoteatterin heittämistä. Olisi kovin omituista laittaa paukkuja harrastajatoimintaan ja toivoa, että jotain tapahtuu, kun teatteriharrastamiseen olennaisesti kuuluva ammattimaisten esitysten seuraamismahdollisuus supistuisi olemattomiin.

Lähialueen muille tekijöille selän kääntäminen ei kantaisi kauas, mutta vankalla ammattitaidolla pyörivä Lappeenrannan kaupunginteatterikaan ei ymmärrettävästi halua brändäytyä harrastelijateatteriksi. Se, että vaihtoehtoisia näytelmiä, konsertteja ja muuta kulttuuritarjontaa on paljon, ei uhkaa muiden taideteosten reviiriä, sillä taiteella ei ole tapana kaataa muita toimijoita kumoon, vaan tukea toisiaan.

 

Artikkelia varten on kuultu Aapo Stavénia (Lappeenrannan tanssiteatteri), Marika Kesseliä (Lappeenrannan Lyseon lukio) sekä Timo Sokuraa (Lappeenrannan kaupunginteatteri).

Mainokset
Taiteen rautaisannos tarjolla Lappeenrannan vanhassa teatterissa

Taiteen rautaisannos tarjolla Lappeenrannan vanhassa teatterissa

Näyttely

Nykytaiteen näyttely 5000 m2 avoinna Lappeenrannan kaupunginteatterin vanhassa rakennuksessa 27. maaliskuuta asti torstaista sunnuntaihin kello 11—16.

 

En yleensä tapaa käydä taidenäyttelyissä. Nyt Lappeenrantaan on kuitenkin saatu niin poikkeuksellinen taiteen keskittymä, että halusin päästä näkemään sen. Kaupungin viime kesänä käytöstä poistunut vanha teatteritalo on nimittäin muuttunut taiteilijoiden temmellyskentäksi. Kynnystä visiittiini madalsi sekin, että hinta oli varsin kohtuullinen: opiskelijan sisäänpääsy kustansi kolme euroa.

IMG_5408
Ulla Karttusen verisiä hansikkaita pyykkinarulla.

Käytävillä kierrellessä silmien eteen avautuu koko ajan jotain uutta. Mukana on teoksia 111 taiteilijalta, joten on selvää, että mukaan mahtuu monenlaisia ja -tasoisia teoksia. Täysien käytävien jälkeen oli pieni yllätys, että Jukola-salin näyttämö onkin oikeastaan aika väljä. Sen laidalla kohoaa räikeästi teipattu kierreportaikko ja lavalla seisoo monenlaisia puisia rakennelmia. Torstaina Marja Rautaharju aloitti talon rakentamisen laudanpätkistä näyttämön etuosaan. Rakennan-nimisen ”installaation, prosessin ja esityksen”. Rakentamista voi seurata lauantaihin asti, ja sen jälkeen teos jää paikoilleen odottamaan purkamistaan.

IMG_5413 (2)

Rakennuksen normaalisti yleisöltä suljetuissa tiloissa kulkiessa ymmärtää, miksi uusia teatteritiloja oli niin kovasti odotettu: siellä tuoksahtaa ikävästi sisäilmaongelmalta. Haju pysyi nenässä vielä monta tuntia talosta poistumisen jälkeen.

Alakerran käytävät ovat kolkkoja ja väkisin käy mielessä, miten siellä on voitu kokopäiväisesti työskennellä. Sinne on myös luotu näyttelyn synkimmät ja mystisimmät teokset, joista mieleen jäivät erityisesti kylmiön katosta kasvavat, väriä vaihtavat metallikukkaset sekä metalliritiläseinän taakse perustettu puutarhapolku.

AdobePhotoshopExpress_dc27109221224cd1bba9bfe2aaddd153
Näyttämön sivulla seisovaan tolppaan raapustettu tekstikin voisi olla taideteos, mutta liittyy ilmeisesti viime vuonnakin esitetyn Neljäs tie -näytelmään.

Talo on niin täynnä kaikkea, että loppupuolella yliannostus alkaa olla lähellä. Paljon erinäisiä huoneita jäi varmasti näkemättä, sillä vaikka reitti on merkitty lattiaan, se haarautuu monessa kohdassa, eikä aina tule palanneeksi takaisin risteykseen. Jotain tilan sokkeloisuudesta kertoo myös se, että ennen näyttelystä poistumista pitää käydä kuittaamassa itsensä poistuneeksi.

Näyttely on vaikuttava kokemus, ja hieno mahdollisuus erilaisille taiteilijoille. Ennen kaikkea se on kuitenkin arvokas jäähyväislaulu Valtakadun teatteriajan lopulliselle päättymiselle.

Näyttely Lappeenrannan keskustassa osoitteessa Valtakatu 56. 

Uusi kaupunginteatteri on toivoa täynnä

Uusi kaupunginteatteri on toivoa täynnä

Lappeenrannan kaupunginteattereiden viime vuosina syntyneet satojentuhansien eurojen tappiot on saatava kurottua umpeen tavalla tai toisella. Tähän elokuussa 2015 aloittanut teatterinjohtaja Timo Sokura hakee ratkaisua tekemällä teatterista ihmisläheisempää paikkaa. Hän haluaa teatterin olevan muutakin kuin iltaisin näyttäytyviä esityksiä, joita nähdäkseen ihmisten on ostettava muutaman kymmenen euron hintainen paperinpala. Astetta helpommin lähestyttäväksi teatteri muuttui, kun se virallisesti 15.1. avautui ”ihmisten keskelle” kauppakeskus Isoon-Kristiinaan. Jatka lukemista ”Uusi kaupunginteatteri on toivoa täynnä”