Category: Artikkelit

Tapahtuma-aika epämääräisessä menneisyydessä

Lännen pelurit Peer Gynt.jpg
Ylemmässä kuvassa voimme havaita Peer Gyntiä Pulsassa ja alemmassa, Jukka Autin ottamassa kuvassa Lännen pelureita Tirvalla.

Viikonlopulle osui tiheä kesäteatteritiivistymä, kun perjantaina huristelimme Pulsan asemalle Peer Gyntin ensi-iltaan ja lauantaina onnistuimme toisella seurueella jotenkin päätymään Tirvalle pällistelemään Lännen Pelureita.

Peer Gynt tiesi minulle jo toista pistäytymistä Pulsan aseman ympäristöllä, ja hauskaa oli. Katsomiskokemuksen miellyttävyyteen vaikutti olennaisesti viehkeä sää, mainio seura ja ennen kaikkea kovin korea nouseva katsomo, joka oli nimenomaisesti tätä esitystä ajatellen pystyyn pykätty.

Kompaktin kokoinen näyttelijäryhmä pelaa näyttämöllä hyvin yhteen, mikä saa tekemisen näyttämään rennolta, vaikka pienimuotoista pikku ensi-iltajännitystä varmasti leijaili ilmassa. Nimiroolin tekevä Mauno Terävä on jäätävän vimmainen ja mahdottoman fyysinen esiintyjä, ja sanoisin että jönssens sentään.

Kesäteatterissa esitysmuotona arvostan ehkä eniten kiinteän näyttämön rajoitteiden puuttumista, kuten lähes rajoittamatonta korkeutta ja syvyyttä. Peer Gyntissäkin pihapiirin rakennuksia ja maaston muotoja hyödynnetään kivasti. Jokuhan olisi saattanut sijoittaa katsomon rinteeseen ja järjestää näyttämön tasamaalle eikä päinvastoin, mutta tällainen ratkaisu on paljon mielenkiintoisempi.

Näytelmän ohjaaja Aapo Stavén on ymmärtänyt kesäteatterista sen olennaisen asian, että vaikka yleisö ei yleensä odota tyylilajilta murheisia tai ahdistavia tuntemuksia, näytelmän ei silti tarvitse olla rytmitajuton farssi. Peer Gynt aiheuttaa huvitusta siinä missä pistää ajattelemaankin, mutta ei sorru halpojen naurujen lypsämiseen.

Lauantainen Tirvan-seikkailu puolestaan jää ehkä mieleen vähintään yhtä suuressa määrin matkasta kuin itse päämäärästä. Retken toisella osapuolella matka alkoi ennen kukon röyhtäisyä vene-(oletettu) linja-auto-lossi-henkilöautoyhdistelmällä jostain Savosta ennen Lappeenrannan rautatieasemalle suuntautunutta polkupyöräilyämme. Kouvolaan junailtuamme oli edessä enää reilun 20 kilometrin konkelointi Tirvan lavalle sateessa, jossa olisi ollut helpompi uida kuin ajaa pyörällä. En tietenkään yritä vierittää vastuuta pois itseni hartioilta, mutta onhan se mahdollista, että muutama reittivalintakin olisi saatettu tehdä kerrasta oikein ilman taivaalta siunaantunutta totaalikastelua.

Mutta se ulkoteatterillisista sivuraiteista; keskitytään vielä hetkeksi ulkoilmateatteriin. Lännen pelurit on niin rehellistä ja ylpeydellä tehtyä kesäteatteria, ettei oikein enempää voi olla. Oikeastaan vain haitari puuttuu. Järjettömän kokoiselle esiintyjäjoukolle on kuitenkin saatu rakennettua hyvin tasa-arvoiset roolit, mikä on tietysti tärkeää.

Tarina sijoittuu vaihtoehtoiseen, epämääräiseen menneisyyteen, jolloin Tirvan kylällä (hoh) eleli intiaaneja ja saluunan ovet heilahtelivat, koska mikäpäs jottei. Näytelmä sisältää myös sen hassunhauskasti nimetyn kiintiöhenkilön, ja siitä mieluusti vaikka sen enempääkin tässä selostaisin, mutta en nyt muista, mikä takapuoleen viittaava nimitys se lopulta se sitten oli. Tämä kaikki siis vilpittömällä lämmöllä; kesäteatterin katsomisessahan on lopulta kyse suhtautumisesta.

Siiri Liitiä
Lännen pelureista bingo tuli, ainakin, mikäli päätämme laskea sheriffin poliisiksi, ja miksipä emme päättäisi.

Esitys on ladattu suurella määrällä musiikkia sekä hyviä laulajia, ja omat aplodinsa ansaitsee toki esitystä varten askaroitu saluunan piano. Vaikka itse esityksen aikana säästyimmekin vettymiseltä, oli soittopeli siirretty sateelta piiloon katoksen alle, mikä tosin ikävästi peitti muuta bändiä.

Kuluva kesä on muutenkin ollut kesäteatterillisesti suorastaan pursuileva, sillä muutamia viikkoja sitten olin todistamassa myös Sähköllä valaistua taloa sekä Aikamoisia akanketaleita. Aivan lähiympäristön esityksistä olen käsittääkseni välttynyt ainoastaan Tasihinin talon Pekka Töpöhännältä. Kesäteatterit eivät ole oikein olleet intohimoni, sillä ensisijaisesti olen hyvän teatterin ystävä, ja jollain tapaa menen mieluummin pönöttämään ammattiteatterin katsomoon kuin pelkään pettyväni harrastajateatterista. Onneksi pettyä ei ole tarvinnut tänä kesänä kuin akanketaleisiin, ja sekin oli näistä se ammattimaisin ja hintavin, eli mainitsemassani ajatuksenkulussa ei ole järjen haituvaa.

Advertisements
Seuraava tie

Seuraava tie

Eleltiin eduskuntavaalikevättä 2015. Maaliskuinen ilta-aurinko siivilöityi kuusien latvojen läpi heittäen varjonsa ilmassa leijuvaan katupölyyn. Jätin polkupyöräni Lappeenrannan kaupunginteatterin ja kirjaston väliseen pyörätelineeseen ja marssin sisään teatterin pääovista.

Minulla oli jo lippu. Hyvälle paikalle, nelosriville, joten astelin suoraan katutason narikalle. Kännykkäni kuoret olivat saaneet edellisenä syksynä kantaakseen yhden arvoesineen, K9-kortin. Se on Lappeenrannan kulttuuritoimen myöntämä vipuvarsi, jolla pyritään peruskoulunsa viimeisiä veteleviä nuoria kampeamaan kulttuuripalvelujen aktiivisempaan hyödyntämiseen. Sillä pääsee maksutta kaupungin museoihin, kaupunginorkesterin konsertteihin sekä kaupunginteatterin näytöksiin. Museoihin en ole missään vaiheessa tuntenut pienintäkään kiinnostusta, mutta konsertteja tai teatteria vastaan minulla ei oikeastaan ollut mitään, en vain liiemmin käynyt.

Taikakorttia näyttämällä takin sai ilmaiseksi säilytykseen. Reilua, ajattelin ja lähdin lippuani heilutellen portaiden juurelle, jossa mies repäisi tarkistuslipun juhlavasti irti. Lähdin maailmanomistajan elkein kapuamaan portaita kohti teatterin lämpiötä, jonka matalalta paistava aurinko oli maalannut kultaiseksi. Käsiohjelman sai siihen aikaan napata ilmaiseksi pöydältä. Siinä oli kaikki tärkeimmät: lyhyt kuvaus näytelmän aiheista, mielenkiintoinen kuvitus sekä näyttelijöiden ja muun työryhmän nimet.

Mietiskelin varovasti tulevaa. Tiesin vain, että näytelmän nimi on Neljäs tie ja että se on kantaesitetty pari vuotta aiemmin suuressa Kansallisteatteri-nimisessä taidelaitoksessa. Muistelin jokin aika sitten vilkaisseeni Yle Teeman myöhäisillassa lähetettyä, levotonta näytelmää, jossa koikkelehti pelottavannäköinen Mikki Hiiri. Kyseessä oli ollut juuri tämä Neljäs tie, mutta silloin en sitä tiennyt. Ensi-iltaan tullessaan se oli aiheuttanut pöllähdyksen teatterikriitikoiden mielipiteissä. En enää muista, miten tulin yhdistäneeksi sen tähän. Nyt tulossa oli teatterinjohtaja Jari Juutisen ohjaus, ennakkotietojen mukaan Kansallisteatterin alkuperäisversiota draamallisempi ja komediallisempi.

Kulttuurikortti
Tänään tiistaina 28.3. tulee kaksi vuotta siitä, kun näin Neljännen tien ensimmäisen kerran.

Jukola-salin ovet avautuivat. Lampsin istumapaikalleni ja sujautin lippuni taitetusta A4-paperista muodostuvan käsiohjelman väliin. Pimeällä näyttämöllä näkyi rivi laatikoita, joiden etupuoli kiilteli katsomon valoissa. Hymähdin ajatukselle, että olin yksin teatterissa. Eihän yhdeksäsluokkalaiset pojat tee tällaista. Kutsuin sitä itseni sivistämiseksi.

Eihän minun etukäteen lippua olisi tarvinnut hankkia. Syyskaudelta jatkaneen näytelmän täyttöaste jäi keväällä jonnekin 14 prosentin pintaan. Juutisesta oli Lappeenrannassa ehtinyt muodostua tavaramerkki, joka tarkoitti ihmisten mielissä taiteellista ja vaikeasti ymmärrettävää sisältöä. Kriitikot ylistivät ja katsojat kummeksuivat. Tosin voiko heitä kutsua enää katsojiksi, jos he eivät tule edes katsomaan?

Rivilläni istui lisäkseni muutama muu henkilö, takanani muutama lisää. Koko katsomossa meitä oli ehkä 20. Lattiaa nuoleva valojuova ehti juuri ja juuri karata sulkeutuvasta oviaukosta lämpiöön. Hetken aikaa istuimme hiljaisuudessa todellisuuden ja teatteri-illuusion häilyvällä rajavyöhykkeellä, ja sitten puolihämärällä näyttämöllä erottui savukoneen pölläytys. Valot nousivat hieman, ja alkuasukasta muistuttava hiipijä sipsutti näyttämön oikealta sivulta ottamaan käteensä kanteleen. Sävelistä muodostui Oi kallis Suomenmaa -laulu, jota kerääntyi näyttämölle laulamaan joukko pellavavaatteisiin verhoutuneita ihmisiä.

Näytelmä esitteli minulle tuntemattomat, mutta monille arkipäiväiset poliitikot Kalevi Sorsasta Iiro Viinaseen. Väliaikaan mennessä Suomi oli silmieni edessä ajelehtinut itsenäistymisestään tilanteeseen, jossa EY tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta, ja kaikilla on siihen perustelunsa. Mutta kukaan ei ymmärtänyt kuunnella Esko Seppästä, järjen ääntä, jonka mielestä EMU ei voi koskaan olla muuta kuin lentokyvytön lintu.

IMG_9437.JPG

En ollut varma, pitääkö väliajalle lähdettäessä taputtaa, mutta ei siitä haittaa tainnut olla, kun muutkin sitten liittyivät kämmentenläpyttelykuoroon. Astelin ulos salista ja kävin haistelemassa Valtakadun kevätiltaa. Olin täpinöissäni, esitys vaikutti mielenkiintoiselta, ja sen draamallinen käsittelytapa sinällään puisevaan aiheeseen tuntui kiehtovalta. Pyöräni huojui leppoisassa iltatuulessa.

Näytelmä jatkui poliitikkojen rynnistämisellä jääkiekkojoukkueena näyttämölle, jolla seisovat laatikkoelementit oli järjestetty uudelleen ikään kuin pulpeteiksi. Näyttelijät vaihtoivat hahmoista toiseen edes yrittämättä liikaa imitoida alkuperäistä henkilöä. Tositapahtumat vyöryivät hengästyttäväksi dramatisoituna joukkuepelinä epäuskoisena tuijottavien silmieni verkkokalvoille.

Teatteriesityksen aiheena Suomen taloushistoria kuulostaa varmasti vieraannuttavalta, ja siksi näytelmä olisi vaatinut tuekseen myyjän tai vähintään ajatellun markkinoinnin. Talossa tuotettiin pikkuruisilla resursseilla priimaa, joka olisi ansainnut tulla paremmin nähdyksi. Esimerkiksi Neljäs tie oli suunniteltu juuri eduskuntavaalivuodelle, ”jotta kansa saisi tietää”.

Kun esitys päättyi ja purkauduimme pimenneeseen ja viilenneeseen ulkoilmaan, ymmärsin nähneeni jotain suurta. Autioilla keskustan kaduilla pyöräillessäni tapailin mielessäni Oi kallis Suomenmaata. Oli yksiselitteistä, että tämä pitäisi nähdä uudestaan.

IMG_0011.JPG

Kuvio toistui pääsiäistä seuranneena lauantaina. Ja ennen kuin huomasinkaan, istuin katsomomassa samaa näytelmää vielä kolmantenakin lauantaina, tällä kertaa kaverini kanssa, jonka halusin näkevän esityksen. Hänellä oli uudet silmälasit.

Se oli Neljännen tien viimeinen näytös. Olin hurmoksessa ja halusin saada lisää. Teatterin tarjonta oli sinä keväänä kovin monipuolinen ja runsas. Etsin tajunnanräjäyttävää kokemusta Sotilaspojasta, Woyzeckista ja Dostojevskista. Hyvää oli paljon, mutta samaa elämänsuunnan muuttavaa risteystä ei tullut vastaan.

Näytelmän aiheista ja kiihkeästä käsittelytavasta olen sittemmin ammentanut näkökulmia erityisesti yhteiskuntaopin, mutta myös äidinkielen ja historian esseisiini. Aloin katsoa politiikkaa ja taloutta uusien lasien läpi.

Otin polkupyöräni ja lähdin harhailemaan. Valtakadun teatteritalo sulkeutui takanani ja jäin kiertelemään, odottamaan uutta, vasta tammikuussa avautuvaa kauppakeskusteatteria. Kirjoitin teatteri-ilmapiiriä käsittelevän esseen ja perustin yhden teatteriblogin. K9-kortti vaihtui opiskelijalippuihin. Tällä uutta valaistumista etsiskelevällä pyöräretkellä risteilen edelleen.

Teatterin opiskelijalipun hinnankorotus on lyhytnäköistä

Teatterin opiskelijalipun hinnankorotus on lyhytnäköistä

[Edit: 14. helmikuuta 2017 Lappeenrannan kaupunginteatteri ilmoitti, että se palauttaa ovelta ostetun opiskelijalipun hinnan 12 euroon.]

Lappeenranta lisää vuoden 2017 alusta palvelumaksun kaikkiin myymiinsä Lippupisteen pääsylippuihin osana kaupungin säästötalkoita.  Se aikoo kaupunginteatterin- ja orkesterin myyntipalkkion avulla hankkia 70 000 euron lisätulot vuosittain edellyttäen, ettei korotus vaikuta yleisömääriin. Uudistuksen jälkeen pääsylippujen hinnat vastaavat Lippupisteen verkkokaupan hintoja, mutta myyntipalkkio menee siis kaupungille, ei Lippupisteelle.

Ymmärrän periaatteessa palvelumaksun käyttöönoton – sehän on normaali käytäntö useissa kunnissa. Kyseessä on silti edelleen normaali hinnankorotus, jota voimme halutessamme kutsua vaikkapa joulubonukseksi. Kyseenalaistan siis vastaavan korotuksen opiskelijalipuissa, joita myydään vain esityspäivänä teatterin lippukassalla. Sille ei ole vastinetta verkkokaupassa, eli myyjällä on mahdollisuus määritellä hinta täysin itse. Vanhan teatteritalon loppuaikoina ovelta ostettu opiskelijalippu maksoi 10 euroa, uuden talon myötä 12 ja kaavailujen toteutuessa vuoden 2017 alusta 13,50. Kahdessa vuodessa hintaa on siis hinattu ylöspäin 35 prosenttia.

Toki on hienoa, että mahdollisuus viime hetken opiskelijalipulle ylipäätään on järjestetty. Viime lauantaina kävimme oma-aloitteisesti 15–18-vuotiasta nuorista koostuvan kuuden hengen ryhmän kanssa katsomassa Lappeenrannan kaupunginteatterissa Jonni-näytelmän. En oikein usko, että samanlaista kiinnostusta tulla teatteriin olisi ilman tätä lippua ollut, eikä hinnan nousu ainakaan helpommaksi sitä tee. Osan vastuusta vierittäisin kyllä myös tiedottamiselle: harva tuntemani nuori edes tietää edun olemassaolosta.

Teatteri tai orkesteri eivät tee tiliään opiskelijalipuilla. Niiden tarkoitus on poimia massan seasta nuoria, jotka edullisemman hinnan avustamana saapuisivat useammin kokeilemaan kulttuuripalveluita ja myöhemmin mahdollisesti maksaisivat niistä täyden hinnan. Niiden tarjoaminen on siis sijoitus tulevaisuuteen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 suurin teatterissa käyvien ryhmä oli 45–64-vuotiaat ja pienin 15–24-vuotiaat, ja jos haluamme teattereissa riittävän katsojia vielä 20 vuoden päästä, nuoriin on panostettava nyt. Uskon olevan mahdollista laskea lipun hintaa palvelumaksun verran ja näin välttää lopullisen hinnan kohoaminen.

Seuraa Nahkatakkinen tyttö -musikaalin edistymistä blogissa!

Seuraa Nahkatakkinen tyttö -musikaalin edistymistä blogissa!

Lappeenrannan lukioteatterin Nahkatakkinen tyttö -musikaalin harjoitukset ovat käynnistyneet. Pari ensimmäistä kokoontumista on jo suoritettu, ja roolijaot ovat selvillä. Minäkin olen mukana näytelmässä yli 60 muun kanssa ja esitän jonkinlaista toistaiseksi nimetöntä hahmoa, joka magneetin lailla hännystelee Dingo-nimisen veikkosen ympärillä.

Sinä voit seurata projektin edistymistä Nahkatakkinen tyttö -blogista, jonne ilmestyy tekstejä paitsi minulta myös laaja-alaisesti muilta työryhmän jäseniltä. Ensimmäinen teksti julkaistiin eilen ja ulkoasu tulee elämään vielä jonkin aikaa.

Kirjoitusten lisäksi sivustolta löytyy myös lippukauppa. Lipunmyyntirattaat ovat nitkahtaneet napakasti liikkeelle, ja siksi kehotan sinuakin hankkimaan liput piakkoin.

Lappeenrannan lukioteatteri ja kaupunginteatteri yhdistävät voimansa ensi kevään produktiossa

Lappeenrannan lukioteatteri ja kaupunginteatteri yhdistävät voimansa ensi kevään produktiossa

Lappeenrannan lukioteatterin ensi kevään produktio toteutetaan yhteistyössä Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa. Esityksen on tarkoitus valmistua toukokuuksi 2017 Lappeenrannan kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ja siitä järjestetään kahdeksan näytöstä.

Yhteistyö on osa kulttuuritoimen toimintasuunnitelmaan kirjattua tavoitetta monipuolistaa teatterin ohjelmistoa sekä aktivoida uusia yleisöryhmiä. Koska lapsille ja nuorille tarkoitetun näytelmän tekemiseen liittyy suurempien teatterien kanssa aina taloudellisia riskejä, mikä olisikaan parempi keino tehdä nuoremmalle väelle suunnattua teatteria kuin päästää heidät itse tekemään sitä? Pelkästään nuorille suunnatusta esityksestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä esityksessä kuultavasta uudelleensovitetusta Dingon musiikista myös vanhemmat saanevat paljon irti.

Musikaalin nimi on Nahkatakkinen tyttö ja sen on kirjoittanut Hanna Suutela vuodeksi 2014 Vaskivuoren lukioon yhteistyössä ohjaaja Kari Jagtin ja musiikinopettaja Matti Suomelan kanssa. Jännityselementeillä höystetyssä musikaalissa lähtökohtana on eri tyyppisistä nuorista koostuva joukko, joka lähtee viikonlopuksi mökille.

Viime keväänä menestyksekkäästi Kehruuhuoneella esitetty produktio Pysäkki oli lähes täysin omin voimin rakennettu käsikirjoituksesta lähtien. Myös Nahkatakkisen tytön ohjaa Marika Kesseli, musiikin ohjauksesta vastaa Lea Kaijansinkko ja lavastusvastaava on Anu Huttunen.

Produktioon osallistuu useita kymmeniä lukio-opiskelijoita, joista valtaosa osa on lyseolaisia. Opiskelijat saavat produktioon osallistumisesta ainutlaatuisten kokemusten ja kaiken muun hyödyn lisäksi kursseja, ja valittavana on ollut teatteri-ilmaisuun, musiikkiin ja lavastukseen keskittyvät kurssit.

Lavastamo.jpg
Kaupunginteatterin lavastamo sijaitsee teollisuusalueella kaupungin varikon yhteydessä.

Kaupunginteatterilta mukana on kaksi näyttelijää, joista toinen lienee Sanna Kemppainen ja miesnäyttelijä varmistuu myöhemmin.

Lavastuksessa yhteyshenkilönä on lavastaja Mika Haaranen, joka suunnitteli lavastuksen viime kevään näytelmille Paniikki ja Iso paha susi. Lavasterakennelmien valmistamisessa tullaan käyttämään myös kaupunginteatterin omaa lavastamoa ja lukion opiskelijoita.

Koreografian suunnittelusta vastuussa on Netta Salonsaari, jonka työn tuloksia voi nähdä esimerkiksi kaupunginteatterin Halua mut hiukan -pienoismusikaalissa.

Liput kaikkiin kahdeksaan näytökseen ovat jo myynnissä.

 

Onko teatteri hukkumassa talouskeskustelun alle?

Onko teatteri hukkumassa talouskeskustelun alle?

Lauantaiaamuna kahvihetken rauhan rikkoi sanomalehti Etelä-Saimaan uutinen, jossa pöyristyneeseen sävyyn kerrottiin teatterin vuokran äkkiarvaamatta tulleesta kohoamisesta. Uutisessa julistettiin teatterin vuokran olevan niin iso, ettei se pystyisi maksamaan sitä edes näytösten sadan prosentin täyttöasteella. Tämän jälkeen maksettavana on vielä aimo annos muita kuluja. Uutisen verkkoversioon on sadellut pitkälti toistasataa kommenttia, mikä lienee sivuston ennätyslukemia.

Asia nousi esille nyt, koska kulttuuritoimen ensi vuoden talousarvioesitys esitteli säästötoimenpiteitä tappioiden kattamiseksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi ratsuväkimuseosta ja kesäteatterista luopuminen sekä kulttuurilautakunnan avustusten leikkaaminen. Tästä saatavat säästöt olisivat korkeintaan 388 000 euron suuruiset, ja näidenkin leikkausten jälkeen säästötarve tulisi todennäköisesti myöhemmin esiin.

Emme ole yksin

Vuonna 2016 kokonaisuudessaan käyttöön vihityn teatteritalon rakennutti Cityconin ja Ilmarisen omistamaan kauppakeskus Isoon-Kristiinaan Lappeenrannan teatterikiinteistö oy. Lappeenrannan kaupungin omistama yhtiö vuokraa kiinteistöä teatterille, ja vuokratuloilla katetaan talon rakennus- ja ylläpitokustannuksia. Sen liikevaihto viime vuonna oli 90 000 euroa ja tulos 372 000 tappiolla. Yhtiö ei maksa arvonlisäveroa eikä sen ole tarkoituskaan tehdä voittoa, vaan sen tehtävä on vuokratuloilla kattaa kiinteistöstä aiheutuvat kulut.

Samanlaisia vuokraongelmia on lukuisissa muissakin kaupungeissa. Esimerkiksi Imatralle valmistuvan uuden teatterin myötä vuokra viisinkertaistuu vanhaan taloon verrattuna. Siellä tiedossa on koko ajan ollut, etteivät 200-paikkaisen katsomon tuotot riitä kattamaan vuokrakuluja.

Muiden paikkakuntien verstaistuki ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Lappeenrannan yli 100 000 euron kuukausivuokra on merkittävä määrä rahaa. Teatterinjohtaja Timo Sokura sanoi Karjalaisen haastattelussa, että Lappeenrannan teatterin vuokra olisi haaste Helsingin kaupunginteatterillekin.

Lämpiö 2
Uutuuttaan hohtava yleisölämpiö.

Joku saattaa ihmetellä, eikö vuokrasummaa ole mahdollista madaltaa teatterin vuokranantajan ollessa loppujen lopuksi Lappeenrannan kaupunki. Lappeenrannan teatterikiinteistö maksaa koko ajan pois uuden talon rakentamiseen otettua lainaa, jonka pelkät lyhennyskustannukset ovat yli puoli miljoonaa vuodessa.

Teatterin vuokra tarkistetaan vuosittain tammikuun ensimmäisenä päivänä, mutta vuonna 2016 tätä ei teatterikiinteistön esityksen perusteella ole tehty. Näillä näkymin lainan lyhennysaika on 30 vuotta.

Kustannusten nousu ei ollut yllätys

Kun teatterin rakennuspaikasta keväällä 2011 keskusteltiin, samanaikaisesti esillä oli kilometrin päähän ydinkeskustasta mahdollisesti sijoittuva Keskon kauppakeskus. Citycon tavallaan painosti kaupunkia sijoittamaan teatteri kauppakeskukseensa ja näin esti kilpailevan kauppakeskuksen tulon samalle markkina-alueelle. Cityconin kiinteistökehitysjohtaja Jukka Posti piti “hyvin epätodennäköisenä” yhtiön investoimista teatteriin, jos kaupunki päättäisi ydinkeskustan ulkopuolelle suunnitellun ison kauppakeskuksen puolesta.

Kaupunki oli pattitilanteessa, sillä vanhasta talosta ei olisi saanut kalua hiomallakaan, eikä uudelle rakennukselle ollut varattu tonttia edustavasta paikasta. Uuden talon rakentaminen kauppakeskukseen oli edullinen vaihtoehto, jolla saatiin aikaiseksi kompaktissa tilassa olevat modernit ja toimivat tilat. Varmasti myös ratkaisun maailmanlaajuinen ainutlaatuisuus toi poliitikkoja päätöksen kannalle.

Korkeammat vuokrakustannukset olivat tiedossa jo saman vuoden joulukuussa, kun valtuusto päätti uuden teatteritalon rakentamisesta.

teatteri-tyon-alla
Uusi teatteritalo työn alla maaliskuussa 2015.

Jo marraskuussa 2013 laaditussa talousarviossa mainittiin vuokrakustannusten kasvavan 0,6 miljoonaa vanhaan taloon verrattuna, ja kulttuuritoimi velvoitettiin kasvattamaan tulojaan vuosittain viisi prosenttia vuoden 2013 tasoon nähden. Silloin jossain ilmeisesti luotettiin uuden talon olevan ihmelääke, joka määrättömästi kykenee järjestämään loppuunmyytyjä näytöksiä ja vuokraamaan tilojaan muille osapuolille.

Tarkkoja laskelmia ei tehty eikä tiloille tai näytöksille missään vaiheessa ole ollut erillistä myyjää, ja ulosvuokraukselle asetettiin siihen nähden kohtuuttoman korkeat tulostavoitteet. Tänä syksynä työnsä aloittavalle myyjälle on toivotettava onnea.

Toukokuussa 2014 Lappeenrannan teatterikiinteistö ilmoitti, että rakentamisen kustannukset nousevat alun perin budjetoidusta 21 miljoonasta 22,7 miljoonaan euroon. Kasvu johtui pääasiassa Lappeenrannan keskusta-alueen kiivaan rakentamisen aiheuttamasta hintatason kohoamisesta.

Ratkaisuksi ehdotettiin laina-ajan maltillista pidentämistä rakennuksen vuokrakustannusten nousun välttämiseksi. Rakennuttajayhtiö joutui ottamaan 1,3 miljoonan euron lisälainan, ja tämä näkyy nyt korkeampana vuokrana.

Teatterikeskusteluharha

On tärkeää, että veronmaksajien rahoilla tehtävistä asioista kerrotaan julkisesti, ja siksi tahallista, tietyn toimialan mustamaalausta mainostulojen toivossa tulisi välttää.

Teatterikeskustelun voisi nähdä arvaamattomana keitoksena, joka porisee isossa kattilassa. Pisaroita lentelee ulos melko taajaan, mutta välillä pitkään kannen alla muhinut keitos kuohahtaa totaalisesti yli. Etelä-Saimaalla on pitkä tikku, jolla se tasaisin väliajoin käy keikauttamassa kattilaa ja tanssahtelee sitten riemullisesti karkuun. Keskustelussa on syytä pitää erillään teatteri taidemuotona ja sen tuotantotilojen aiheuttamat kustannukset.

Tällä kertaa lehden verkkosivuille on avattu kapinamielialaa lietsova kysely, jonka voisi jättää ilman suurempaa painoarvoa, sillä jo sen vastausvaihtoedot ontuvat. Lukijoiden teatterissakäymisaktiivisuutta utelevassa kyselyssä on esimerkiksi yli viisi vuotta sitten teatterissa vierailleille ja täysin teatteristeriileille sama vastausvaihtoehto. Kaiken epäloogisuuden takaa paljastuva huolestuttavin seikka on kuitenkin se, että tämä lähes 50 prosentin sakki kulkee vapaana antamassa lausuntojaan kaupungin kulttuuripolitiikasta.

wp_20140531_008
Iso-Kristiina nousemassa teatterikorkeuteen.

Kulttuuritoimi on aidosti ja syystäkin huolissaan teatterivastaisen ilmapiirin lisääntymisestä julkisuudessa. Etelä-Saimaan Estarit-palstalla julkaistaan parikymmentä viestiä kerrallaan, ja yleensä vain ääripäillä on tarve tulla ajatuksensa kanssa esiin.

Tällaisten palstojen ongelma on se, että yhdestä kirjoituksesta muodostuu ihmisten mielissä yleinen enemmistön mielipide. Monille viestien lukeminen on yksi hupinumero sarjakuvien joukossa, mutta toisissa niiden runsas negatiivissävytteisyys herättää voimakkaita tunteita.

Yhden kirjoituksen voi ohittaa hymähdyksellä, mutta jos kaksi tai kolme viestiä on samasta aiheesta yhtä mieltä, ne voivat salakavalasti alkaa tuntua kaupunkilaisten yhtenäiseltä mielipiteeltä. Tosiasiassa kyse on edelleen kolmen ihmisen mielipiteestä, jotka edustavat alle promillea kaupunkilaisista.

Olisiko voitu karsia aiemmin?

Jos kunnan laitosteatteri tuottaa suoraa taloudellista voittoa, se on tietysti erittäin positiivinen asia, mutta perustavoite sen ei pitäisi olla. Teatterin tehtävä on lisätä kaupungin asumismukavuutta, antaa ihmisille mahdollisuus viihtyä sekä tarjota ajattelun aihetta ammattitaitoisesti ja kunnianhimoisesti tehdyistä näytelmistä.

On totta, että järkevämpää olisi varmasti ollut karsia seinistä jo ennen rakentamisen aloittamista, jotta rahaa olisi jäänyt enemmän myös toiminnan kehittämiseen. Tähän herättiin kuitenkin vasta, kun Ison-Kristiinan laajennus oli jo käynnissä, ja karsimismahdollisuuksia oli enää lähinnä pintamateriaaleissa.

Pienen näyttämön rakentamista oltiin jäädyttämässä, mutta ajatus hylättiin, koska se olisi haitannut teatterin toimintaa täysipainotteisena taidelaitoksena ja merkittävästi pienentänyt lipputuloja.

Kuva: Lappeenrannan kaupunki
Päätösten kehto, Lappeenrannan kaupungintalo.

Kun 270 000 euron lisämääräraha vuoden 2015 marraskuussa pitkin hampain myönnettiin kulttuuritoimen pelastamiseksi, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva korosti Lappeenrannan uutisten haastattelussa, ettei se olisi ratkaisu pitkällä tähtäimellä.

– Vuonna 2016 pitää ratkaista, mistä raha löytyy jatkossa, hän sanoi tuolloin.

Kokoomusta edustava Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää pitää Ylen haastattelussa ainoana vaihtoehtona puolen miljoonan lisärahoituksen myöntämistä teatterille vuosittain. Hän sanoo, ettei kulttuuritoimen voi edellyttää karsivan kulujaan muun kulttuurin kustannuksella.

Voidaan olettaa, että lopulta päädytään jonkinlaiseen kompromissiin, jossa lisämääräraha myönnetään yhdistettynä kulttuuritoimen maltillisempaan supistamiseen. Tänä vuonna kulttuuritoimi vie kaupungin budjetista 2,5 prosenttia.

 

 

Tragikomedia perustuu tositapahtumiin.

Aiemmin aiheesta:

Onko Lappeenrannalla tulevaisuus teatterikaupunkina?

Kiinnostus teatteria kohtaan kulkee säännöllisissä sykleissä

Lappeenrannan kaupunginteatteri on mainittu päättyneellä viikolla paikallisen sanomalehti Etelä-Saimaan artikkeleissa lähes joka päivä, mikä on melkoisen harvinaista. Toki lehden kuuluisalle Estarit-tekstiviestipalstalle joku karjaisee säännöllisesti äärimielipiteen teatterin puolesta tai vastaan, mutta se on niin normaalia, että siltä voi sulkea silmänsä.

Teatteri ja liikkeet

Ahkera uutisointi sattui mukavaan paikkaan myös siksi, että parhaillaan eletään myös vuosittaista teatterin nousukautta. Tämä selviää Google Trends -palvelusta, joka esittelee tehtyjen verkkohakujen määrän kuukausittain. Hakutermi ”teatteri” noudattelee hyvin samanlaista kaavaa vuodesta toiseen: huippu saavutetaan loka-marraskuussa, jonka jälkeen jouluvapaiden pienestä notkahduksesta edetään helmikuulle. Siellä saavutetaan kevätkauden huippu, kun merkittävät ensi-illat tulevat. Tämän jälkeen lasketellaan kohtuullisen jyrkästi kohti kesäkuuta, josta alkaa jälleen uusi nousu. Kesäteattereiden huippu koetaan hakujen perusteella ehdottomasti heinäkuussa, mutta muuten elo on koko lailla hiljaista.

Lähde: Google Trends
Hakutermit “teatteri” (sinisellä) ja “kesäteatteri” (punaisella) vuorottelevat Googlen hakuaktiivisuustilastoissa kovin tasaisesti. Nyt eletään teatterin vuotuista nousua; viime kesä oli vahva kesäteatterikesä.

Continue reading “Kiinnostus teatteria kohtaan kulkee säännöllisissä sykleissä”

Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskaudella kotimainen kantaesitys ja kaksi muuta ensi-iltaa

Lappeenrannan kaupunginteatteri on julkistanut ohjelmistonsa syyskaudelle 2016. Viime syksynä teatteri toimi väistötiloissa ja tuotantojen osalta se on palanut muutenkin säästöliekillä, ja odotukset tulevalle, kokonaiselle kaudelle ovat syystäkin korkealla.

Teatterin tiedotteen mukaan tulossa oleva oma ohjelmisto on ”koskettavaa, komediallista sekä vahvasti paikallista”. Mukana on myös runsaasti vierailuja. Samalla julkistettiin myös teatterin uudet kiinnitykset, jotka ovat Stella LaineSeppo MerviäAija Pahkala ja Eero Rannio. Merviä näyttelee parhaillaan vierailijastatuksella pienellä näyttämöllä komediassa Paniikki. Kaikki kolme ensi-iltaa on sijoitettu taktisesti perjantai-illoille, jotta arvostelut ehtisivät sunnuntain lehteen.

Syyskuun 16. päivä ensi-iltansa saava Kuin ensimmäistä päivää aloittaa teatterin syyskauden. Anna Krogeruksen kirjoittamaa palkittua tekstiä on esitetty ensimmäisen kerran Kajaanin kaupunginteatterissa 2007 ja sen jälkeen runsaasti eri puolilla Suomea. Näytelmä kuvaa tehokkuusvaatimuksien kanssa kamppailevan hoitokodin arkea ja sen ohjaa Lappeenrannan kaupunginteatteriin Iiris Rannio. Mukana on koko teatterin näyttelijäkaarti sisältäen tietysti myös uudet kiinnitykset.

Kuva: Minna Kivistö

Pienelle näyttämölle valmistuu lokakuuksi kahden hengen pienoismusikaali Halua mut hiukan, jossa esiintyy näyttelijät Sanna Kemppainen ja Jussi Johnsson. Musikaalisäveltäjä Stephen Sondheimin tunnetuimmista lauluista kootun esityksen ohjaa Anna-Kaisa Makkonen. Laulut on suomentanut Juice Leskinen.

Musikaalien toteuttaminen on perinteisesti kallista ja riskialtista, kuten esimerkiksi Imatran Hiprakkainen esiliina on todistanut. Ne keikkuvat kuitenkin kärjessä aina kun kysellään mielipiteitä tulevien näytelmien tyylistä. Halua mut hiukan lienee siis mukavan turvallinen ratkaisu, kun halutaan tyydyttää musikaalinälkää pienemmillä riskeillä. Ja koska talosta löytyy hyviä laulajia, niin miksipäs ei.

Paikallista lisää pikkujoulukaudelle tuo suurella näyttämöllä nähtävä kotimainen kantaesitys Jonni – Savitaipaleen paras keihäänheittäjä ja pahin huijari. Komediallisen näytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Tuomo Rämö ja lavastuksesta Mika Haaranen. Näyttelijöistä ei vielä ole julkista tietoa.

Rehellisesti sanottuna suhtauduin ensinäkemältä melkoisen oudoksuen tähän näytelmävalintaan, sillä se vaikuttaa niin erilaiselta Jari Juutisen aikaan verrattuna. Kun Timo Sokura valittiin Lappeenrannan kaupunginteatterin johtoon, häneltä tivattiin uuden ohjelmiston tyyliä. Joka puolella huudeltiin monipuolisuuden perään, eikä kukaan oikeastaan ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Sokura lupasi ohjelmiston sijoittuvan Juutisen taiteellisen linjan ja röyhelöviihteen välimaastoon ja se välimaasto on näemmä aika pitkä ja polveileva.

Lappeenrantaan tammikuussa valmistuneeseen teatteritaloon lähdettiin tavoittelemaan entistä enemmän myös valtakunnallista yleisöä. Haluaisinpa olla todistamassa niitä kotkalais-, kouvolalais- ja mikkeliläisseurueita, joita illasta toiseen kipataan bussista katsomaan savitaipalelaismiekkosen edesottamuksia. Kotimaiset kantaesitykset suurilla näyttämöillä ovat tietysti yleisesti hyvä juttu, ja parhaimmillaan ne voivat olla todella vaikuttavia, kuten esimerkiksi Kansallisteatteri on osoittanut. Enkä siis aio tyrmätä Jonniakaan, sillä uskon kyllä, kunhan näen.

Taiteen rautaisannos tarjolla Lappeenrannan vanhassa teatterissa

Taiteen rautaisannos tarjolla Lappeenrannan vanhassa teatterissa

Näyttely

Nykytaiteen näyttely 5000 m2 avoinna Lappeenrannan kaupunginteatterin vanhassa rakennuksessa 27. maaliskuuta asti torstaista sunnuntaihin kello 11—16.

 

En yleensä tapaa käydä taidenäyttelyissä. Nyt Lappeenrantaan on kuitenkin saatu niin poikkeuksellinen taiteen keskittymä, että halusin päästä näkemään sen. Kaupungin viime kesänä käytöstä poistunut vanha teatteritalo on nimittäin muuttunut taiteilijoiden temmellyskentäksi. Kynnystä visiittiini madalsi sekin, että hinta oli varsin kohtuullinen: opiskelijan sisäänpääsy kustansi kolme euroa.

IMG_5408
Ulla Karttusen verisiä hansikkaita pyykkinarulla.

Käytävillä kierrellessä silmien eteen avautuu koko ajan jotain uutta. Mukana on teoksia 111 taiteilijalta, joten on selvää, että mukaan mahtuu monenlaisia ja -tasoisia teoksia. Täysien käytävien jälkeen oli pieni yllätys, että Jukola-salin näyttämö onkin oikeastaan aika väljä. Sen laidalla kohoaa räikeästi teipattu kierreportaikko ja lavalla seisoo monenlaisia puisia rakennelmia. Torstaina Marja Rautaharju aloitti talon rakentamisen laudanpätkistä näyttämön etuosaan. Rakennan-nimisen ”installaation, prosessin ja esityksen”. Rakentamista voi seurata lauantaihin asti, ja sen jälkeen teos jää paikoilleen odottamaan purkamistaan.

IMG_5413 (2)

Rakennuksen normaalisti yleisöltä suljetuissa tiloissa kulkiessa ymmärtää, miksi uusia teatteritiloja oli niin kovasti odotettu: siellä tuoksahtaa ikävästi sisäilmaongelmalta. Haju pysyi nenässä vielä monta tuntia talosta poistumisen jälkeen.

Alakerran käytävät ovat kolkkoja ja väkisin käy mielessä, miten siellä on voitu kokopäiväisesti työskennellä. Sinne on myös luotu näyttelyn synkimmät ja mystisimmät teokset, joista mieleen jäivät erityisesti kylmiön katosta kasvavat, väriä vaihtavat metallikukkaset sekä metalliritiläseinän taakse perustettu puutarhapolku.

AdobePhotoshopExpress_dc27109221224cd1bba9bfe2aaddd153
Näyttämön sivulla seisovaan tolppaan raapustettu tekstikin voisi olla taideteos, mutta liittyy ilmeisesti viime vuonnakin esitetyn Neljäs tie -näytelmään.

Talo on niin täynnä kaikkea, että loppupuolella yliannostus alkaa olla lähellä. Paljon erinäisiä huoneita jäi varmasti näkemättä, sillä vaikka reitti on merkitty lattiaan, se haarautuu monessa kohdassa, eikä aina tule palanneeksi takaisin risteykseen. Jotain tilan sokkeloisuudesta kertoo myös se, että ennen näyttelystä poistumista pitää käydä kuittaamassa itsensä poistuneeksi.

Näyttely on vaikuttava kokemus, ja hieno mahdollisuus erilaisille taiteilijoille. Ennen kaikkea se on kuitenkin arvokas jäähyväislaulu Valtakadun teatteriajan lopulliselle päättymiselle.

Näyttely Lappeenrannan keskustassa osoitteessa Valtakatu 56. 

Onko Lappeenrannalla tulevaisuus teatterikaupunkina?

Onko Lappeenrannalla tulevaisuus teatterikaupunkina?

Lappeenranta on saanut uuden, hulppean kaupunginteatterin kauppakeskuksen katolle. Sen hallitsijana astelee puvuntakilla koristautunut Timo Sokura, jolle on annettu vaativa tehtävä: kuro umpeen viime vuosina syntyneet kymmenien tuhansien eurojen tappiot ja puhu lappeenrantalaiset jälleen kulttuurin puolelle.

Lappeenrannan kulttuurilautakunta rakentaa vuosittain teatterille kävijätavoitteen. Kaupungin jokavuotisista tilinpäätöksistä selviää, että viimeksi se on ylittynyt vuonna 2009. Sen jälkeen päämäärään ei ole ylletty edes pudottamalla vuoden 2013 tavoitetta 1500 katsojalla edellisvuodesta. Meidän lappeenrantalaisten kannalta on surullista huomata, että vuoden 2009 huippulukemista kävijämäärä on vuoteen 2015 mennessä pudonnut lähes 10 000 katsojalla. Ennätyssurkeita lukuja voidaan toki selitellä hieman sillä, ettei teatterilla syksyllä 2015 ollut omaa rakennusta lainkaan, ja se toimi virransäästöteholla Kehruuhuoneella ja Lappeenranta-salissa. Toisaalta marraskuussa ensi-iltansa saanut Mummo täytti uuden pienen näyttämön niin tehokkaasti, etten mahtunut sekaan, mutta sekään ei riittänyt nostamaan katsojamääriä edes yli 20 000 kävijän. Continue reading “Onko Lappeenrannalla tulevaisuus teatterikaupunkina?”