Merkkiteos asiantuntijoille

Merkkiteos asiantuntijoille

Teatteri

Arvio: Canth

Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen; ohjaus: Kaisa Korhonen; Rooleissa: Cécile Orblin, Kristiina Halttu, Jukka Puotila, Pirjo Luoma-Aho, Jussi Lehtonen, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto, Elli Närjä, Eeva Putro, Harri Nousiainen, Henri Tuominen, Olli Ikonen, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä; musiikki: Hannu Kella; pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava; valosuunnittelu: Kalle Ropponen

Kantaesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 23.11.2016

 

Kansallisteatterin Canth on tarina suomalaisen teatterin syntyvaiheista ja ihmisistä sen takana. Päähenkilö on luonnollisesti Minna Canth (Cécile Orblin) ja keskiössä ovat erityisesti hänen näytelmänsä. Hänen yhteiskunnallisia epäkohtia esiin nostaneet teoksensa synnyttivät aikanaan paljon keskustelua ja siitä kakusta myös Canth yrittää poimia koristeensa.

Esitys alkaa vaivihkaa näyttelijöiden lukuharjoituksella salivalojen vielä ollessa päällä. Ne himmenevät hiljalleen ja esitys käynnistyy, tai ainakin se alkaa. Teatteria korostetaan aluksi esimerkiksi vaatteiden ja peruukkien julkisella vaihtamisella. Esitys ei etene puhtaan kronologisesti, eikä ylipäätään etene.

canth-kansis-istumassa
Jostain syystä Eeva Putron (tuolilla) persoonallinen olemus jäi mieleen.

Hahmot marssivat lavalle ja sieltä pois roolien tai motiivien selviämättä. Tasapaksun pannunalusen sekaan on ommeltu puolen tusinaa langanpätkää Canthin eri näytelmistä, joita hän näyttämön reunalla samanaikaisesti naputtelee. Mutta miksi niin monta? Kolmen tunnin merkkipaalun lähestyessä aletaan olla vaarallisilla vesillä.

Sivistämisen sijaan näytelmä olettaa, että katsoja tuntee Minna Canthin sekä hänen näytelmänsä ja aikalaisensa. Arvelin, että asia saattaisi olla näin, ja siksi vastoin tapojani ostin käsiohjelman, josta olikin vähän apua. Silti Canthin tuotantoa tunteva ja skenessä elävä saa näytelmästä paljon enemmän. Onko sen pakko olla niin?

Kati Lukan Lavastus koostuu vähän saunan lauteita muistuttavista porrastasoista, joilla seisoo sekalainen katras tuoleja. Puun ja neutraalin värisen valon yhdistelmä näyttää paikoin kovin viehättävältä, mutta on loppujen lopuksi kovin muuttumaton. Kalle Ropposen valosuunnittelussa on muutamia kivan näköisiä kikkailuja ja vastavalosta tehokeinona tykkäsin kovin. Silti esitys näyttää paremmalta käsiohjelmassa.

Canth Kansis tuoleja.jpg
Hyvältä näyttää niinku kuuluuki.

Jos suunnittelet meneväsi katsomaan Canthin, kehotan sinua huolehtimaan kahvin riittävästä saannista ennen esitystä. Varmuuden vuoksi salakuljeta termospullo väliaikaa varten, ellet halua yrittää sumppijonoon. Suosittelisin kuitenkin ihan yleisestä kunnioituksesta toimimaan toisin kuin viime lauantain näytöksessä ja pidättäytymään kesken esityksen pirisevään puheluun vastaamisesta. Yleisössä saattaa nimittäin olla joku työmiehen vaimo tai kokonainen papin perhe, joka ainakin haluaa esittää keskittyvänsä näytelmään.

Esitys jää piiloon jonnekin suuren aiheen taakse. Näytelmän kirjoittajan Seppo Parkkisen lausahdus siitä, ettei näytelmä ensisijaisesti ole elämäkerrallinen, vaikuttaa enemmänkin selitykseltä sille, miksei lopputulos ole sellainen kuin piti.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s