Liikuttava tragikomedia hoitokotisäästöjen uhreista

Teatteri

Arvio: Kuin ensimmäistä päivää

Käsikirjoitus: Anna Krogerus; ohjaus: Iiris Rannio; lavastus: Samuli Halla; puvustus: Päivi Hanttu-Lindström; Rooleissa: Marja-Liisa Ketola, Jussi Johnsson, Sanna Kemppainen, Aija Pahkala, Seppo Merviä, Samuli Punkka, Jarno Kolehmainen, Eero Rannio, Anna-Kaisa Makkonen, Sami Lanki, Stella Laine ja Sylvi Tuovinen/Hertta Viinikainen

Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 16.9.2016

 

Kesän pitkän teatteritauon aikana Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskauden avaavalle ensi-illalle Kuin ensimmäistä päivää oli ehtinyt nousta korkeat odotukset. Myös uusi teatteritalo ja uusi ohjaaja lisäilivät toiveita vanhoista tavoista poikkeavalle toteutukselle. Anna Krogeruksen kirjoittama näytelmäteksti on palkittu ja sitä on esitetty menestyksekkäästi eri teattereissa ympäri Suomen. Näytelmä kantaesitettiin Kajaanin kaupunginteatterissa lähes kymmen vuotta sitten, mutta valitettavasti aihe taitaa olla edelleen ajankohtainen. Lappeenrantaan esityksen on ohjannut Iiris Rannio.

Lappeenrannan kaupunginteatteri Kuin ensimmäistä päivää
Taimi (Jussi Johnsson) istuu pöntöllä lääkärinkoulutuksen saaneen Adamin (Seppo Merviä) kuuratessa lattiaa.

Näytelmä kertoo hoitokodin arjesta, sen erilaisista asukkaista ja työntekijöistä alati kovenevien tehokkuusvaatimusten puristuksessa. Lähes kaikilla henkilöillä on omat ongelmansa ja kehityskaarensa, mutta pääosassa on pitkäaikainen ja hyväsydäminen perushoitaja Ritva (Marja-Liisa Ketola), jonka on vaikea sanoa ei. Ritvalla on parikymppinen kehitysvammainen poika Arvo (Jarno Kolehmainen), joka on asunut jonkin aikaa omassa asumisyksikössään, mutta vaikuttaa edelleen Ritvan jokapäiväisiin päätöksiin. Esityksen alussa Ritva palaa lyhyeltä vapaalta ja päätyy heti ottamaan ylimääräisen iltavuoron, jolle ei muutakaan tekijää löydy. Ja ylimääräisen yövuoron, jotta hänen kollegansa, yksinhuoltaja Minna (Aija Pahkala) pääsisi viettämään railakkaan illan. Esityksissä käytetään kahta lapsinäyttelijää, jotka vuorottelevat esityksissä. Ensi-illassa Minnan noin 5-vuotiasta tytärtä esitti Sylvi Tuovinen, joka lausuikin muutamat repliikkinsä oikein mallikkaasti.

Hoitokotia rasitetaan jatkuvasti ulkoapäin tulevilla säädöksillä, joiden perusteina tuntuvat olevan vain taloudelliset syyt. Päätösten tekijöiden on helpompi vähentää resursseja ja keksiä älyttömiä energiansäästöprosentteja, kun eivät itse ole näkemässä todellista tilannetta. Uusia sääntöjä noudatellaan kun muutakaan ei voida, mutta työaikalainsäädännöstä ollaan valmiita joustamaan, koska sehän pysyy vain talon sisällä. Myös sudanilainen maahanmuuttaja Adam (Seppo Merviä) hämmästelee Suomen sääntökulttuuria. Hänellä on maassaan vuosien kokemus lääkärinä toimimisesta, mutta Suomessa papereilla ei tee mitään ja hänet laitetaan siivoamaan vessoja. Sääntöjä merkittävämpiä ovat kuitenkin ihmiset, joihin ne kohdistuvat, eli työntekijöihin ja lopulta vanhuksiin, joille liikenee aina vain vähemmän aikaa.

Pelkistetty, suurista metallinharmaista kaapeista muodostuva päivähuone korostaa hoitokodin karuutta viimeisenä pysäkkinä. Henkilökunnan kahvihuone näyttää tavalliselta peltikaappeineen ja kahvinkeittimineen, mutta käytännössä sekin on vain paikka huonoille uutisille. Lavastuksen on suunnitellut teatterin uusi lavastaja Samuli Halla.

kuin-ensimmaista-paivaa_sylvi-tuovinen
Minna (Aija Pahkala) on tuonut tyttärensä hoitokotiin yöksi, jotta hän itse pääsisi rauhassa pitämään hauskaa. Kuvassa Sylvi Tuovinen.

Jussi Johnssonin esittämä 95-vuotias Taimi on eräs näytelmän merkittävimmistä sivuhenkilöistä. Hän on lempeä persoona, joka elää päivä kerrallaan, hoitaa huonekasviaan ja ottaa toisinaan iltaisin Koskenkorva-hömpsyn. Johnsson näyttelee Taimia paikoin koskettavasti, mutta usein hahmon absurdi koomisuus näyttäytyy mummon merkittävänä yli 180 sentin pituutena ja karuina tummina silmänympäryksinä. Jotkut hoitokodin henkilökunnasta tekevät vain työtään, mutta Ritvaa Taimi pitää inhimillisimpänä ja heidän välilleen on muodostunut lämmin suhde, joka kehittyy näytelmän aikana. Taimi haikailee Eino Grönin perään ja muistelee taajaan aikojaan hotelli Patriassa. Näytelmä on muutenkin sovitettu Lappeenrantaan, ja pienet paikallistukset tuovat hymyn huulille. Takanani istunut iäkäs herrasmies nyökytteli hyväksyvästi kaupungin lähihistoriaan viittaavien repliikkien kohdalla.

Teatterin kuuluisaa pyöröä ei esityksessä käytetä lainkaan, ja siirtymät hoidetaan paljolti valojen ja lyhyiden melodiapätkien avulla. Se toimii jotenkuten, mutta muutamat vaihdot olisi epäilemättä voinut toteuttaa tyylikkäämminkin. Muutaman laulukohtauksen lisäksi musiikkia ei juuri kuulla. Esityksessä on paljon pitkiä ja paikallaan istuvia puheosuuksia, ja jonkinlainen taustahäly olisi ehkä ryhdistänyt kokonaisuutta. Näytelmän teksti on hyvä ja siihen on kirjoitettu paljon tärkeää asiaa. Aivan esityksen alku on taas kerran hitaanlainen ja vielä väliajallakin olo oli hömpsähtänyt – tätäkö tämä nyt on? Nauraa sai kuitenkin pitkin esitystä ja erityisesti toisella puoliajalla esitys kosketti monella tasolla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s