Kaunis tarina erilaisuudesta ja ystävyydestä

Teatteri

Arvio: Pessi ja Illusia

Ohjaus: Heidi Parkkinen sekä Aapo Stavén ja Ilona Jalkanen; käsikirjoitus:Yrjö Kokon sadusta dramatisoinut Taidekoulu Estradi; päärooleissa:Sami Hirvonen, Iris Parkkinen, Nella Salmi, Elsa Kääriä ja Emma Kokkonen; musiikki:Seppo Äikäs ja Nuppu Oinas.

 

Ensi-ilta taidekoulu Estradilla 5.5.

Taidekoulu Estradin teatterilinjan pitkällinen projekti Pessi ja Illusia valmistui vihdoin esityskuntoon helatorstai-iltapäivälle. Kevään ensimmäiset aurinkoisen lämpimät päivät saapuivat myös tihentämään tunnelmaa kahdesta toisiinsa yhdistetyistä harjoitussalista saleista muodostettuun esitystilaan. Väliajalla koko yleisö säntäsi ulos hengittämään.

Lavalla nähdään teatterilinjan syventävien opintojen oppilaiden lisäksi myös iso joukko hieman nuorempia teatterin harrastajia, jotka toisinaan ovat osana lavastusta ja välillä esimerkiksi hämähäkkejä. Puvustukseenkin on siis panostettu; omalaatuiset rooliasut on valmistettu liki 15 hahmolle ja yli kymmenelle muulle metsän asukille. Puvustajan nimeä ei tosin käsiohjelmasta löydy.

Illusia (Iris Parkkinen) on huoleton, pieni keiju, joka on karannnut kotoaan sateenkaaren päältä. Maan päällä Illusia törmää helposti huolestuvaan Pessi-peikkoon (Sami Hirvonen) ja he ystävystyvät. Illusia ei tiedä, että auringon laskiessa sateenkaari häviää, eikä hän enää voi mennä kotiinsa, ja edessä on useita koettelemuksia. Selviytymisen lisäksi näytelmä käsittelee erilaisuutta ja ystävyyttä lempeästi.

big_20550997
Kuva: Taidekoulu Estradi

Yrjö Kokon sadusta työryhmän dramatisoima teksti purjehtii tyylikkäästi eteenpäin ja yleisvaikutelma on kaunis. En tunne alkuperäiskertomusta, mutta ei se esityksen seuraamista haitannut.

Samoja henkilöitä ja tilanteita nähtiin jo Estradin viime marraskuun syysjuhlassa Lappeenranta-salissa ja se toimi eräänlaisena trailerina lopullista esitystä varten, vaikkei sitä sellaisena mainostettukaan.

Iris Parkkisen roolisuoritus Illusia-keijuna on positiivinen ja raikas, ja Sami Hirvosen Pessi menee täydestä peikkona. Esiintyjät ovat erityisesti esitystä varten harjoitelleet laulua, ja mukana onkin useita hyviä laulajia. Erityisesti Parkkinen on vahva laulaja ja hän varmasti tietää sen.

Lavasteina toimivat räsymatoilla päällystetyt kuormalavat ja rykelmä valkoiseksi maalattuja kuusia. Savukonekin löytyy ja se tuprauttelee muutaman kerran lavan täyteen mystisenä vellovaa metsän usvaa. Kunnioitettava asia on, että savu oikeasti vie lähemmäs taikametsän tunnelmaa eikä ole vain savun vuoksi.

Valot ovat yksinkertaiset, mutta toimivat, vaikka heittimien ja katossa möllöttävän ison punaisen ilmanvaihtoputken erottuminen on pieni kauneusvirhe muuten taianomaisessa metsässä. Niiden piilottaminen on Estradin tiloissa kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, sillä minkäänlaista näyttämötornia ei entisessä teollisuusrakennuksessa ole.

Seppo Äikkään varta vasten säveltämä kaunis musiikki sopii esitykseen hienosti. Hahmoilla on omia teemasävelmiään, jotka tärähtelevät soimaan kolmen hengen suuruisesta bändistä. Harmi vain, että kahden muun jäsenen nimet olivat jääneet käsiohjelmasta pois. Aluksi itseäni häiritsi musiikin soiminen vain näyttämön oikealta laidalta, mutta siihen tottui kohtalaisen pian.

Usein erilaisissa esityksissä istuessani vajoan jossain vaiheessa asentoon, jossa nojaan kyynärvarsillani reisiini kämmenet vastakkain ja pälyilen eteeni silmät raollaan. Pessissä ja Illusiassa tätä ei tapahtunut – ja se on hyvä juttu.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Kaunis tarina erilaisuudesta ja ystävyydestä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s