Rempseä ja rehellinen satusekoitus

Rempseä ja rehellinen satusekoitus

Teatteri

Arvio: Iso paha susi

Käsikirjoitus: Katja Krohn; ohjaus: Petri Jäärni; lavastus: Mika Haaranen; äänisuunnittelu: Olli-Pekka Pyysing; valosuunnittelu: Timo Hämäläinen; videosuunnittelu: Mika Haaranen, Kimmo Pasanen; rooleissa: Samuli Punkka, Nestori Hellgren (vierailija), Outi Ikonen (vierailija), Jarno Kolehmainen, Sami Lanki, Satu Lemola (vierailija).

Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 8.4.

 

Iso paha susi (Samuli Punkka) on suklaakakun ohessa pistellyt poskeensa myös Susi-mamman (Outi Ikonen). Pikku-hukka Ruuperin (Nestori Hellgren) hoito on aina ollut äidin heiniä, eikä Isolla pahalla sudella ole aavistustakaan, miten lapsia kasvatetaan. Ruuperia kiusataan koulussa, mutta hän ei anna isänsä syödä kiusaajia, sillä he ovat hänen luokkakavereitaan. Tästä huolimatta Iso paha susi samoilee ketun ja karhun kanssa pitkin metsiä etsien syötäväksi kelpaavia paisteja.

Kuva: Ari Nakari
Ruuperin (Nestori Hellgren) puolustautuu kiusaajilta puremalla kiliä (Jarno Kolehmainen). Takana Nisu (Outi Ikonen), Nasu (Sami Lanki) ja toinen kili (Satu Lemola).

Petri Jäärnin ohjaama ja Katja Krohnin kirjoittama näytelmä on sekoitus lukuisia viisaita satuja ja se pyörii muutoksen teemoissa isä-poika-suhteen, omien pelkojen voittamisen ja sosiaalisen median kautta. Vaikka soppaan on kaadettu aineksia muun muassa kileistä, pienistä porsaista ja Punahilkasta (Satu Lemola), maistuu keitos lopulta täysin omanlaiseltaan tarinalta, josta jokainen voi tunnistaa turvallisia sadun aromeja.

Näytelmä on kantaesitetty 2001, mutta tekstin sisältö sinänsä ei ole ehtinyt vanhentua. Mukaan on silti haluttu ottaa lisukkeita 2010-luvulta, mikä näkyy pikselimäisinä lavastuksina ja hahmojen jatkuvana kännykän räpeltämisenä. Pienille lapsille pelimaailma lieneekin nykyään tuttua, mutta sosiaalinen media tuskin avautuu pahemmin alle 10-vuotiaille. Päivityksistä huolimatta asetelmat ovat mukavan klassiset: susi on ahne, kettu viekas ja karhu sopivasti hömelö.

Punkka on kelpo susi sinisessä hupparissaan ja karvapöksyissään, eikä Hellgrenin Ruuperissakaan varsinaisesti valitettavaa ole. Ikävää on kuitenkin, että Ruuperi ja hänen itsensä etsiminen tuntuu jäävän vähän varjoon. Päähenkilöiden lisäksi mukana on lähes 20 muutakin hahmoa, joista vastaa kuusihenkinen näyttelijäkaarti . Kilit on laitettu määkimään murteella, mutta muutaman mää-vitsin takia väkisin päälle liimattu savolaisuustarra irtoilee ikävästi.  Sami Langin kettu on hauskan kettumainen ja älyvapaa kontrasti syntyy hänen esittäessään piereskelevää Nasu-porsasta. Jarno Kolehmainen on jäätävän hauska kaikissa viidessä esittämässään hahmossa. Yleisö hekottaa vallattomasti kukon vetäessä herätysshow’taan, ja ulvoo naurusta sänkileukaisen mummon yrittäessä painua pehkuihin.

Onneksi lastennäytelmän tekemiseen on suhtauduttu samanlaisella vakavuudella kuin minkä tahansa muunkin näytelmän. Mika Haarasen lavastuksessa on paljon vanhemmankin katsojan mielenkiintoa ylläpitäviä elementtejä. Puut ja pensaat nousevat ja laskevat, mummola pelmahtaa tyhjästä ja valtava tuulenpuuska käy yli katsomon suden uhkuessa ja puhkuessa taloa kumoon.

Lappeenrannan kaupunginteatteri, Iso Paha Susi, Samuli Punkka
Ruuperilla on nälkä ja Ison pahan suden on nyhjäistävä jotain tyhjästä. Kuvat: Ari Nakari

Päällisin puolin riemullisesta perhenäytelmästä löytyy myös vakavampia teemoja. Kohtaus, jossa Ruuperia kiusataan muiden räpsiessä kännyköillä kuvia on kummallisen alleviivaava ja pitkäkestoinen. Loppujen lopuksi kohtaus on kuitenkin melko harmiton, ja yleisölle tuntui silloinkin nauru maittavan. Hahmojen mahat vaikuttavat pohjattomilta, ja jossain vaiheessa ollaan iloisesti sekaisin siitä, kuka söi ja kenet. Vanhemmille katsojille avautuvien vitsien lisäksi mukana on tietysti myös paljon laadukasta pieruhuumoria.

Esitys tuntui makuuni käynnistyneen hieman liian hitaasti, mikä johtunee yksinkertaisesti tekstin runsaudesta. Vakavilla draamoilla on lupa alkaa verkkaisesti, mutta komediallisen lastennäytelmän tulisi mielestäni lähteä lähes räjähtäen käyntiin. Muuten esityksen imusta saattaa jäädä jo alussa, eikä myöhempi pelastelu enää auta. Toinen puoliaika onneksi hyppää suoraan toimintaan ja rytmi pysyy ehjänä. Ikävä hommahan tässä on se, että vasta jälkipuoliskolla syttyviä näytelmiä on Lappeenrannan kaupunginteatterissa viime aikoina nähty jo useampia.

Lappeenrannan kaupunginteatteriin on saatu rehellinen ja miellyttävän nykyaikainen lastennäytelmä. Tärkeää on se, että vaikka esitys on suunnattu etupäässä lapsille, se ei ole millään tavalla typerä tai katsojaa aliarvioiva. Ensi-illan päätteeksi katsomosta poistui iloisesti hymyileviä, eri-ikäisiä katsojia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s